Paskamyrsky vesilasissa, eli Feminist Comedy Night

Reilun kolme vuotta sitten olimme kävelemässä Oudon homon ensi-illasta kotiin poikakaverini kanssa. Hän mainitsi minulle esityksessä olleesta vitsistä, joka oli ilmiselvästi cis-normatiivinen. Tunsin itseni aika idiootiksi. Olin yrittänyt rakentaa esityksen, joka oli käytännössä rakkauskirje poikakaverilleni ja sen keskellä oli kuitenkin vitsi, joka sai hänet tuntemaan olonsa ulkopuoliseksi. Kiitin rakastani ja korjasin vitsin jo heti seuraavaan esitykseen.

Olin eilen (lauantaina, 28.11.2015) esiintymässä Feminist Comedy Night -klubilla, jota Jamie MacDonald järjestää. Olin järjestyksessä toinen illan lukuisista esiintyjistä. Tuollaisten vartin settien esittäminen on minulle vieläkin aika vierasta, joten jännitin hiukan. Mutta aivan turhaan! Yleisö eli hyvin tarinoideni mukana, sain monta isoa naurua ja jopa yhdet tai kahdet väliaplodit. Tuli kotoisa olo: Tänne pitää tulla jatkossakin keikalle! Poistuin esityspaikalta saman tien oman settini loputtua, koska tyttöystäväni oli flunssassa ja tahdoin kotiin pitämään tästä huolta.

Yöllä, tyttöystäväni nukahdettua, menin katsomaan tapahtuman sivuille, millaista palautetta illasta on tullut. Ja valloillaan oli melkoinen paskamyrsky. Osa valveutuneemmista feministiaktivisteista olivat täynnä pyhää raivoa joistain lavalla olleista näkökulmista. Musliminainen koki erään vitsin hunnuista tökeröksi ja kulttuurisesti suorastaan loukkaavaksi. Osa illan koomikoista oli ruvennut väittämään vastaan, eikä keskustelu ollut heidänkään osaltaan parasta mahdollista. Luin ketjuja huolellisesti läpi, mutta ilmeisesti mikään mitä minä olin sanonut ei ollut loukannut ketään. *kiillottaa omaa sädekehäänsä*

Tänään Jamie kirjoitti mahtavan anteeksipyynnön ja selityksen siitä, mitä hänen näkökulmastaan illalla oli tapahtunut. Tämä ei varmaankaan tyydytä tai tyynnytä osaa raivoavasta massasta. Ei sen tarvitsekaan. Jamie ilmaisi oman näkökulmansa ja aikoo jatkaa Feminist Comedy Nightin järjestämistä. Minusta tämä on oikea ratkaisu.

Minun näkökulmani tilanteeseen on tämä: Koko sen ajan, kun olen esiintynyt yleisöjen edessä, ihmiset ovat antaneet siitä palautetta. Joskus se on ylistävää ja sehän on aina kivaa. Joskus esitykseni on jättänyt jonkun täysin kylmäksi ja se on aina melko murskaavaa esiintyvälle ihmiselle, jonka itsetunnosta aivan tarpeettoman iso osa on kiinni siinä, miten edellinen esitys on mennyt. Ja joskus ihmiset tulevat kertomaan minulle, että olen jostain asiasta väärässä. Kymmenet ihmiset ovat tulleet puhumaan minulle esityksen jälkeen tai kirjoittaneet minulle esitysteni asiavirheistä tai näkökulmaongelmista. Tämän palautteen takia esitykseni kehittyvät koko ajan eteenpäin ja minä siinä samalla ihmisenä.

Samalla olen kiitollinen, ettei kukaan ole ruvennut raivoamaan minulle, kuten nyt Jamielle ja kumppaneille on nyt raivottu. Minun olisi erittäin vaikea ottaa tuollaista palautetta vastaan ja mahdollisuus sille, että alkaisin vain vittuilla takaisin olisi korkealla. En sano, etteikö joskus olisi tärkeää huutaa ja raivota paremman maailman puolesta. Mutta tiedän, että itse reagoisin ainakin aluksi huonosti sen huudon kohteena olemiseen, koska olen tyhmä apina ja tiedän myös huutajien olevan sellaisia.

Se, että sanoo julkisesti asioita työkseen, johtaa tasaisesti siihen, että palautetta tulee. Koomikon tehtävä on ottaa palautetta vastaan ja reagoida siihen. Jollei niin tee, ei minun näkökulmastani ole valmis seisomaan sanojensa takana. Stand up on kiinnostava taiteenlaji juuri sen takia, että työkuvaan kuuluu keikkuminen sillä rajalla, että mitä saa sanoa ja mitä ei. Joskus tämä johtaa siihen, että astuu rajan yli. Se on ammattitauti ja sen takia palaute ja siihen reagointi on tärkeää. Toisaalta joskus on hauska aiheuttaa järkytyksiä! En olisi koskaan tehnyt Aristokraatit-esitystäni, jollen saisi kiksejä siitä, että joku itseäni puritaanisempi sielu järkyttyy siitä, mitä pääni sisällä liikkuu.

Toisaalta olen ollut jo pitkään avoimesti vittuuntunut suomalaisen stand upin tasoon. Rasistiset, seksistiset, sekä homo- ja transfobiset vitsit ovat olleet komiikan peruskauraa pitkään. Vitsit tähtäävät monesti pienimmän yhteisen nimittäjän löytämiseen ja sitten nauretaan niille, joiden ääni ei muutenkaan pääse yhteiskunnassamme kuuluviin. Komedia on rohkeaa ja kiinnostavaa, kun se potkii itseä tai isompia. Se on raukkamaista ja laiskaa, kun se potkii pienempiä. Me ymmärrämme monia ilmiöitä ja valtarakenteita nykyään niin hyvin, etteivät stereotypioihin nojaavat vitsit enää ihan oikeasti naurata. Julia Serano kirjoittaa tästä aiheesta loistavasti artikkelissaan That joke isn’t funny anymore (and it’s not because of “political correctness”), jonka löytää tästä linkistä.

Uskon tämän paskamyrskyn olevan lopulta positiivinen asia. Koomikot ovat varmaankin jatkossa tarkempia siitä, mitä puhuvat Feminist Comedy Nightissa ja tämä vie koko stand upin kenttää eteenpäin. Tällä tavalla kulttuuri kehittyy!

Tympeää on se, että jotkut varmaankin julistavat Jamie MacDonaldin kerettiläiseksi feministien keskuudessa ja syyttävät tätä vielä pitkään. Tämä on idioottimaista ja tympeää. En tunne Jamieta vielä kovinkaan hyvin, mutta aion jatkaa työskentelyä tämän kanssa. Tahdon Jamien vieraaksi omalle Kekkosklubilleni ja aion vierailla myös Jamien järjestämissä tapahtumissa. Uskon rehellisesti tämän olevan hyvä tyyppi, joka tekee parhaansa ja kehittyy koko ajan sekä koomikkona, että ihmisenä. Hän on tämän viikonlopun jälkeen parempi feministi kuin aiemmin. Ja transsukupuolinen, heikosti suomea puhuva stand up koomikko ei ole ehkä se suurin sortaja tai järkevin feministisen raivon kohde.

Juuri mikään ei ole ällöttävämpää, kuin se, että lainaa itseään, joten teen juuri niin. Pilkkaa jumalaa esitykseni lopussa tiivistän oman näkemykseni siitä, mitä komiikka minulle on: “Minä kunnioitan teitä ihmisinä. Toivottavasti tekin kunnioitatte minua. Mutta minä toivon, ettette kunnioita näitä minun ajatuksiani. Tämä esitys sisältää kauhean vähän sarkasmia tai ironiaa. Minä uskon ihan oikeasti näihin asioihin, joita tässä esityksessä olen sanonut. Haastakaa niitä. Ravistelkaa minun ajatuksiani ja katsokaa, pysyvätkö ne kasassa. Pilkatkaa niitä. Mikään ei ole pyhää. Aamen.”