Eduskuntavaalit ja nauru

Mietin tässä pari päivää, että mitä sanottavaa minulla olisi tästä eduskuntavaalien tuloksesta. Tunnelmat ovat vaihdelleet epätoivosta turhautumiseen ja raivoon. Kolme isointa puoluetta ovat kaikki omalla tavallaan pelottavia...

Tuleva pääministeri Sipilä on lestadiolainen fundamentalisti, jonka seurakunnassa vastustetaan mm. abortteja. Ja muutenkin Keskusta on liikahtanut ennestään oikealle.

Soini puolestaan on katolilainen jäärä, joka on paaviaankin konservatiivisempi, mikä on ihan sopivaa, koska fasistiset liikkeet ovat tyypillisesti katolilaisen oikeiston populistisia ilmentymiä. Eihän ole mitenkään salaisuus, että Perussuomalaisilla on ihan positiiviset suhteet uusnatseihin.

Kokoomus taas on kuumottava ajaessaan TTIP-sopimusta eteenpäin, minkä pitäisi hirvittää meitä kaikkia, jotka tykkäämme tästä demokratiahommasta enemmän kuin korporaatiovallasta. Lisäksi osa Kokoomusnuorista on melkoisia sekopäitä, kuten vaikkapa nyt eduskuntaan päässyt Susanna Koski.

Nyt alan viimein olla selvillä vesillä siitä, mitä itse tästä kaikesta ajattelen ja se on tässä: Minulla taitaa riittää töitä aika hyvin seuraavaksi neljäksi vuodeksi! Jos tehtäväni on kiroilla valtaapitävien töppäyksiä ja ihmetellä ääneen maailmanmenoa, sanottavaa luulisi jatkossakin löytyvän! Inspiraatio alkaa kutkuttaa taas takaraivossa ja saatan jo haistaa uuden esitysidean olevan kypsymässä.

Koska meteliä on pakko pitää ja huumorintajuttomille konservatiiveille nauraminen on antoisaa! Mutta vielä tärkeämpää on pitää yllä jonkinlaista puskua paremman maailman puolesta: Mielten muuttaminen on hidas prosessi, josta en tahdo antaa periksi. Sillä hetkellä kun menetän kaiken toivoni, lopetan varmaan tekemästä tätä työtä, koska kenenkään ei tarvitse tulla kuulemaan nihilististä nillitystä siitä, miten kaikki menee perseelleen. Ja rehellisyyden nimissä en tiedä, kuinka juuri nyt jaksaisin tätä nykypäivän Suomea, jos tekisin jotain muuta työkseni. Eli nauretaan ja kiroillaan tälle kaikelle, ettei koko homma menisi vain itkuksi!

Sivumainintana täytyy lähettää tätäkin kautta onnittelut ystävälleni Olli-Poika Parviaiselle, joka pääsi nyt osana tätä Vihreiden uutta nousua eduskuntaan. Sunnuntai-ilta oli ristiriitainen, kun olin ystäväni puolesta riemuissani, mutta maan puolesta kauhuissani. En kadehdi hänen asemaansa,sillä työkavereina voisi olla fiksumpaakin väkeä. Silti: Onnea OP! Pelasta maailma!