Julkisuudesta

Hei, kaikki!

Tässä on muutama ajatus saamastani julkisuudesta ja siitä, mitä ajattelin sillä tehdä. En oleta kaikkien haluavan lukea tällaista ja tämä tulee olemaan harvinaista näillä sivuillani, mutta tahdoin purkaa ajatuksiani tästä kaikesta jotenkin avoimesti täällä. Elämä on muuttunut pari astetta kiinnostavammaksi sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat julkaisi minusta 29.8. tämän artikkelin  ja palaute on ensisijaisesti ollut aivan mielettömän positiivista. Vihapostia en ole saanut ja kun olen ymmärtänyt vältellä keskustelupalstoja, sekin paha mieli on tullut vältettyä. Pari yksityisesitystä Oudosta homosta tilattiin saman tien ja koulukiertueeni Outo homo menee kouluun­esityksen sähköposti on ollut tasaisesti tukossa haastattelun ilmestymisestä lähtien. (Pahoittelut kaikille hitaista vastauksista!)

Useampikin projekti on tämän takia nytkähtänyt liikkeelle ja katsotaan, mihin kaikkeen nämä kehittyvät tulevaisuudessa. Ja monet ihmiset ovat lähestyneet minua ihan vain kiittääkseen antamastani haastattelusta ja niistä asioista, joita siinä nostin esille.

Kiinnostavaa on tietenkin ollut se, että nyt olen selvästi ylittänyt taiteellisella työlläni jonkin uutiskynnyksen. Ihan vain se, että Hesari kirjoittaa minusta ja esityksestäni tietenkin kertoo jo siitä, mutta Ruben Stillerin kolumni ja Jori Kempin siihen kirjoittama mainio vastine nostivat tavallaan tämän uudelle tasolle, kun minusta alettiin keskustella mediassa ilman, että olin itse mukana kommentoimassa ollenkaan. Tänäänkin minut ja työni mainittiin Ylellä osana laajempaa keskustelua, johon en osallistunut millään tavalla.

Ja minulla on tähän kaikkeen todella ristiriitainen suhde. Olen alalla, jossa pärjääminen liittyy suoraan siihen, kuinka monet ihmiset tietävät taiteestani ja ovat kiinnostuneita siitä. Tämä kaikki keskustelu on tietenkin ollut siinä mielessä tervetullutta, että pyrin nykyään elättämään itseni taiteellani ja se on entisestään nostanut näkyvyyttäni teatterintekijänä. Ja rehellisyyden nimissä sehän on kivaa, kun lukee tai kuulee itsestään positiivisia asioita julkisuudessa. Se tuntuu hyvältä, vaikka onkin huikaisevan merkityksetöntä oikeisiin ihmiskontakteihin verrattuna.

Samanaikaisesti huomaan, että tämä yksityiselämäni saama julkisuus tuntuu jotenkin vastenmieliseltä. En ole koskaan tahtonut olla näkyvillä minkään muun kuin työni ja taiteeni kautta. Monet teistä ovat nähneet minut lavalla alasti puhumassa omasta peniksestäni, joten on ehkä hassua väittää, että olen monella tavalla hyvin yksityinen ihminen. Mutta se on totta! En kertoisi yksityiselämästäni esityksissäni niin paljon, ellen olisi miettinyt taiteellisia perusteita tekemisilleni ja sanomisilleni hyvin huolellisesti.

Ja omasta näkökulmastani on niin monen yhteensattuman lopputulos, että juuri Oudosta homosta tuli se esitys, joka mullisti minun elämäni niin syvästi. En ollut koskaan aiemmin tehnyt aivan sen kaltaista esitystä ja tahdoin puskea omia rajojani kirjoittajana ja esiintyjänä. Se, että esitys on omaelämänkerrallinen oli myös uutta ja päätin rohkeasti kokeilla, kuinka iholle uskaltaisin yleisöni päästää. Ja viimeinen vuosi on todistanut, että se oli oikea suunta.

Osaamiseni, minun tarinani ja kulttuurillinen ilmapiiri osuivat kaikki kauniisti yhteen ja nyt olen tässä pisteessä. Tämä on piste, jossa minulla on nyt vähän näkyvyyttä tekijänä. Ei paljoa, mutta enemmän kuin koskaan ennen. Ja se antaa minulle pienen äänitorven, jota minulla ei aiemmin ole ollut. Yritän varmaankin käyttää sitä tulevaisuudessa yhä enemmän. Tulen jatkossa postaamaan myös jonkin verran muista kuin suoraan taiteeseeni liittyvistä asioista. Tahdon täälläkin puhua asioista, jotka innostavat tai kauhistuttavat minua. En kuvittele sen muuttavan maailmaa, mutta hyvä keskustelu on aina tervetullutta!

Mutta myös taiteellinen työni jatkuu intensiivisesti koko syksyn. Outo homo palaa lavalle reilun viikon päästä ja koulukiertue rullaa koko ajan. Kirjoitan parhaillaan seuraavaa monologiani, jossa pyrin puhumaan asioista, joista viimeksi en uskaltanut ja puskemaan taas omia rajojani kirjoittajana. Esityksen nimi on Pilkkaa jumalaa, se käsittelee penikseni lisäksi monia muitakin aiheita (joista vain yksi on uskonto) ja se tulee ensi-­iltaan marraskuussa. Tervetuloa katsomaan!

Katsotaan, mihin kaikkialle tässä päädytään!

Juuso