Ajatuksia rahasta

Hei, kaikki!

Uudet tuulet puhaltavat.

Koulukiertueen tulevaisuus on vaakalaudalla.

Läskiä hikoiluttaa.

Varoitus: Alla puhun rahasta. Ja puhun etuoikeutetun ihmisen näkökulmasta, joka ei ole joutunut tähän mennessä miettimään sitä hirveän paljon. Olen opiskeluajoista asti ansainnut sen verran, etten ole sitä kummemmin joutunut ajattelemaan. Olen parhaimmassakin tilanteessani ollut korkeintaan alempaa keskiluokkaa, mutta olen tähän mennessä aina tiennyt, mistä seuraavan kuun vuokrarahat tulevat.

Nyt asiaan.

Toissapäivänä sain tiedon, että Suomen kulttuurirahasto ei jatkanut apurahaani. Olin laskenut sen varaan aika paljon ja nyt on tietenkin iso harkinta käynnissä siitä, kuinka jatkan eteenpäin. Edessä on varmaankin tyypillistä freelance­taiteilijan elämää, jossa elän keikkapalkasta toiseen ja kädestä suuhun.

Minua ei niinkään häiritse se, että lähiaikoina talous tulee olemaan tiukkaa. En tarvitse luksusta ollakseni tyytyväinen. Mutta tämä tarkoittaa sitä, että joudun miettimään rahaa enemmän kuin tähän mennessä koskaan aiemmin, koska nyt elän tämän työni varassa keikasta toiseen.

Ansiosidonnaisella saatan piipahtaa hätätilanteessa, mutta en tahdo nojata siihen liikaa, koska minun on luullakseni mahdollista elää taiteellani.

Toivon ennen kaikkea, etten joudu keskittymään rahan perässä juoksemiseen niin paljoa, etten pystyisi koko ajan luomaan ja kehittämään itseäni samalla. Niinkuin monet tietävät, tämä teatterihomma on minulle selkeä kutsumus. En ainoastaan kaipaa teatteria, kirjoittamista ja esiintymistä aina, kun olen niiden ääreltä poissa, vaan tarvitsen niitä tunteakseni itseni kokonaiseksi ihmiseksi. Yritän muistaa tämän tulevana vuotena. Taiteen täytyy tulla ennen rahaa. Mutta se vuokrakin pitäisi maksaa.

En missään tapauksessa ole SKR:lle katkera, vaikkeivat he jatkaneet apurahaani. He mahdollistivat minulle viime vuonna sen, että lähdin vanhasta työpaikastani Heurekalla, tein kolme ensi-­iltaa ja kiersin koko syksyn kouluissa esiintymässä. Olen heille ensisijaisesti kiitollinen. Vähän yllättynyt toki olen, mutta en tietenkään kuvittele, että olisin ollut jotenkin itsestäänselvästi etuoikeutettu saamaan apurahaa.

Merkittävin asia, mikä minua harmittaa, on juuri tuon koulukiertueen tilanne. Outo homo menee kouluun on hyvä esitys, jonka esittämisestä nautin valtavasti. Se on saanut paljon kiitosta osakseen ja osa sen taikaa oli juuri se, että pystyin tarjoamaan sen ilmaiseksi kouluille. Nyt se aika on ohi, enkä voi asialle mitään. Ja se on minulle henkilökohtaisesti surullista, koska en ole kokenut tuon koulukiertueeni tarjoamaa syvää mielekkyyden tunnetta kovinkaan monessa muussa hommassa elämäni aikana. Tästä lähtien tuo koulukiertue on maksullinen ja se tekee tästä kouluille paljon monimutkaisempaa. Tämä tilanne asettaa myös koulut epätasa­arvoiseen asiaan, koska joillain kouluilla on siihen varaa ja monilla ei. Hinnoitteluun palaan ensiviikon alkupuolella. Kuten muihinkin keinoihin, joilla pyrin tästä lähinratkaisemaan tilannettani.

Mutta nyt on siis aika astua uuteen vaiheeseen elämässäni. Nyt testaan oikeasti, ettäkantavatko nämä siivet tätä elopainoani. Tervetuloa mukaan matkalle!

P.S. Jos tiedätte alan duuneja, ilmoitelkaa niistä toki minulle. Jos tahdotte minut jonnekinkeikalle, ottakaa yhteyttä!

P.S.P.S. Tulkitsen kaikki tämän postin saamat peukutukset kannustukseksi, en vittuiluksi missatusta apurahasta!