Jälkiä iholla, eli Juuso ottaa tatuointeja estämään lähestyvää keski­iän kriisiä, osa 1

 

Olin vuosia miettinyt tatuoinnin ottamista, mutta minua esti aina ajatus siitä, että muutos on jatkuvaa. En näe ihmistä olentona, joka pysyy samana koko elämänsä ajan, enkä tahtonut antaa ylimääräistä taakkaa sille, kuka tulen olemaan viiden tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Sillä tyypillä on omat ongelmansa. Miksi muistuttaisin sitä väkisin siitä, kuka minä olin ja millaisen tatuoinnin ottamista pidin hyvänä ideana?

Mutta sitten meidän roolipeliporukkamme rupesi puhumaan yhteisen tatuoinnin ottamisesta. Ja äkkiä se tuntuikin mielekkäältä. Roolipelit ovat olleet minulle niin merkittävä osa elämääni, etten pysty kuvittelemaan kuka edes olisin ilman sitä. Aloitin pelaamaan 9­vuotiaana, enkä ole koskaan lopettanut. Yhäkin kokoonnun tasaisin väliajoin ystävieni kanssa pöydän ääreen kertomaan tarinoita ja kokemaan hyvin spesifiä yhteisöllisyyttä, jota mikään muu asia elämässäni ei varsinaisesti ole kyennyt tarjoamaan. Roolipelit ovat muokanneet minua niin paljon ihmisenä, että siitä vaikutuksesta en koskaan tule pääsemään täysin eroon, ellen saa jotain rajua aivovammaa, jolloin persoonani muuttuu merkittävällä tavalla. Roolipeleihin liittyvä tatuointi tuntui perustellulta!

Roolipelit pitivät minut liikkeellä, kun minua koulukiusattiin. Ne antoivat mahdollisuuden paeta ankeaa arkea johonkin jännittävämpään paikkaan, jossa minulla oli voimaa ja taitoja, eikä kukaan vittuillut minulle. Jopa huonoina hetkinä ajatus seikkailuista, joihin pääsisin pakenemaan, lohdutti ja antoi voimia. Eräässä vaiheessa olin syvästi ahdistunut ja mietin mm. itsemurhaa. Purin valtavan osan ahdistustani pelaamalla kuumeisesti hahmoa, joka loppujen lopuksi päätyi tuhoamaan itsensä. Tämä oli äärimmäisen puhdistava kokemus, joka antoi minulle perspektiiviä omaan kipuuni.

Joskus teininä roolipelit imaisivat minut kokonaan. Muistan erään kesän, jolloin pelasimme koko ajan, päivästä ja illasta toiseen. Vanhempani alkoivat olla jo niin huolissaan, että kielsivät minua pelaamasta jollain viikolla enää yhtään sessiota. Valehtelin vanhemmilleni, että kaverilla oli bileet, joihin minut oli kutsuttu. Ja sitten menin taas pelaamaan. (Kyllä, valehtelin vanhemmilleni, että olisin menossa juomaan viinaa, jotta he päästäisivät minut pelaamaan roolipelejä.) Se oli mahtava kesä!

Näin aikuisiällä perspektiivi koko harrastukseen on erilainen. Pitkään yhdessä pysyvä roolipeliporukka kokee jotain sellaista, mitä ulos päin ei voi jakaa millään mielekkäällä tavalla. Roolipelit on minun näkökulmastani täysin vakavasti otettava taidemuoto, mutta hassua siinä on nimenomaan se, ettei niitä kokemuksia pysty oikeastaan purkamaan ulkopuoliselle millään mielekkäällä tavalla. Ja siinä on osa sen viehätystä! Olen vuosien varrella käyttänyt lukemattomia tunteja pelaten roolipelejä, puhuen roolipeleistä ja suunnitellen roolipelejä. Ja ennen kaikkea olen kaatanut niihin mielettömän määrän luovaa energiaani tavalla, joka ei koskaan tule manifestoitumaan millään tavalla rahaksi tai näkyvyydeksi. Roolipelejä pelataan vain sen takia, että se on itsessään tyydyttävää. Sillä ei ole mitään muuta tarkoitusta. Ja se on mielettömän vapauttavaa!

Olen pelinjohtanut hyvin paljon ja koen, että se vaikuttaa suoraan myös siihen, mitä nykyään teen lavalla monologieni muodossa. Molemmissa tapauksissa kyseessä on jonkinlainen älyllinen jonglööritemppu, jossa heitän ilmoille läjän ajatuksia ja sitten yritän saada ne kaikki kiinni session loppuun mennessä. Se, että olen pyörinyt koko nuoruuteni tarinoiden ympärillä päättäväisesti ja kunnianhimolla jo ennen kuin löysin kutsumukseni teatteriin, muokkasi varmasti minua taiteilijana enemmän kuin kykenen edes hahmottamaan. Kiitos kaikille, jotka ovat kertoneet tarinoita kanssani. Ilman teitä en olisi nyt tässä.

Kuvan tatuoinnissa on oma symboliikkansa, mutta en avaa nyt sitä enempää. Se on meidän porukkamme sisäistä asiaa. Jokaisella meistä 10­-sivuisessa nopassa on eri symboli, mutta muuten tatuointimme ovat identtisiä. Eli jos törmäätte joskus henkilöön, jolla on tällainen tatuointi, kyseessä on hieno persoona. Suositeltava lähestymistapa tällaisen tatuoinnin nähdessään on tarjota kohteliaasti suuseksiä sitä kantavalle ihmiselle.

Kuten niin usein käy, tämä ei jäänyt ainoaksi tatuoinnikseni. Jatkoa seuraa...

Tatuointi tehtiin Tampereen loistavassa Tattoo Roomissa: https://www.facebook.com/tattooroomtampere Suosittelen! Taiteilijana oli Pete, jolle tämä oli yksi ensimmäisistä hänen koskaan tekemistään leimoista. Pete teki hyvää työtä ja on muutenkin leppoisa kaveri. Suosittelen häntäkin!