blogi

Cultural Imperialism Playlist is here!

Kekkonen pelastaa maailman -podcast has now episodes in English! We just published two new episodes, with two awesome guests!

As promised, we are doing some episodes of the 2nd season of KPMpodcast in English. We talk with the world’s smartest Finnish-Canadian stand up comedian Jamie MacDonald and upcoming art sensation Samira Elagoz. These were tremendously fun conversations to have, and I hope you enjoy them as well! And we hope to get feedback from our listeners, as always!

For more Samira, visit: 
www.samira-elagoz.squarespace.com
www.vimeo.com/user29690106
www.instagram.com/suck_my_disc/

For more Jamie, go to: www.facebook.com/jamiemacdonaldthecomedian

Justin Trudeau ja kvanttitietokoneet

Kanada on sijoittamassa ihan tosissaan rahaa kvanttitietokoneiden luomiseen. Asiasta pidetyssä lehdistötilaisuudessa toimittaja kysyi vitsillä pääministeriltä selitystä siitä, miten kvanttitietokoneet toimivat. Kaikkien riemuksi ja yllätykseksi Justin Trudeau antoi pienen, selkeän selityksen asiasta!

Heräsi muutama ajatus.

Read More

Minä näin unen, jossa olin mahtava

Minä näin viime yönä unen. Normaalisti, silloin harvoin, kun edes muistan uniani, niiden kertominen tuntuu minusta idioottimaiselta. Minusta tuntuu aina, etteivät aivojeni unessa tuottamat kuvat ja tarinat ole merkityksellisiä kellekään muulle kuin itselleni, eivätkä usein edes minulle. Esimerkiksi kerran näin unta siitä, kuinka juoksin zombeja karkuun, mutta sisäreiteeni kasvoi tissi ja se teki juoksemisen paljon vaikeammaksi. Muistan tämän unen vielä vuosia myöhemmin, eikä se ole tehnyt minusta pätkääkään viisaampaa.

Read More

Paskamyrsky vesilasissa, eli Feminist Comedy Night

Reilun kolme vuotta sitten olimme kävelemässä Oudon homon ensi-illasta kotiin poikakaverini kanssa. Hän mainitsi minulle esityksessä olleesta vitsistä, joka oli ilmiselvästi cis-normatiivinen. Tunsin itseni aika idiootiksi. Olin yrittänyt rakentaa esityksen, joka oli käytännössä rakkauskirje poikakaverilleni ja sen keskellä oli kuitenkin vitsi, joka sai hänet tuntemaan olonsa ulkopuoliseksi. Kiitin rakastani ja korjasin vitsin jo heti seuraavaan esitykseen.

Read More

Eduskuntavaalit ja nauru

Mietin tässä pari päivää, että mitä sanottavaa minulla olisi tästä eduskuntavaalien tuloksesta. Tunnelmat ovat vaihdelleet epätoivosta turhautumiseen ja raivoon. Kolme isointa puoluetta ovat kaikki omalla tavallaan pelottavia...

Tuleva pääministeri Sipilä on lestadiolainen fundamentalisti, jonka seurakunnassa vastustetaan mm. abortteja. Ja muutenkin Keskusta on liikahtanut ennestään oikealle.

Soini puolestaan on katolilainen jäärä, joka on paaviaankin konservatiivisempi, mikä on ihan sopivaa, koska fasistiset liikkeet ovat tyypillisesti katolilaisen oikeiston populistisia ilmentymiä. Eihän ole mitenkään salaisuus, että Perussuomalaisilla on ihan positiiviset suhteet uusnatseihin.

Kokoomus taas on kuumottava ajaessaan TTIP-sopimusta eteenpäin, minkä pitäisi hirvittää meitä kaikkia, jotka tykkäämme tästä demokratiahommasta enemmän kuin korporaatiovallasta. Lisäksi osa Kokoomusnuorista on melkoisia sekopäitä, kuten vaikkapa nyt eduskuntaan päässyt Susanna Koski.

Nyt alan viimein olla selvillä vesillä siitä, mitä itse tästä kaikesta ajattelen ja se on tässä: Minulla taitaa riittää töitä aika hyvin seuraavaksi neljäksi vuodeksi! Jos tehtäväni on kiroilla valtaapitävien töppäyksiä ja ihmetellä ääneen maailmanmenoa, sanottavaa luulisi jatkossakin löytyvän! Inspiraatio alkaa kutkuttaa taas takaraivossa ja saatan jo haistaa uuden esitysidean olevan kypsymässä.

Koska meteliä on pakko pitää ja huumorintajuttomille konservatiiveille nauraminen on antoisaa! Mutta vielä tärkeämpää on pitää yllä jonkinlaista puskua paremman maailman puolesta: Mielten muuttaminen on hidas prosessi, josta en tahdo antaa periksi. Sillä hetkellä kun menetän kaiken toivoni, lopetan varmaan tekemästä tätä työtä, koska kenenkään ei tarvitse tulla kuulemaan nihilististä nillitystä siitä, miten kaikki menee perseelleen. Ja rehellisyyden nimissä en tiedä, kuinka juuri nyt jaksaisin tätä nykypäivän Suomea, jos tekisin jotain muuta työkseni. Eli nauretaan ja kiroillaan tälle kaikelle, ettei koko homma menisi vain itkuksi!

Sivumainintana täytyy lähettää tätäkin kautta onnittelut ystävälleni Olli-Poika Parviaiselle, joka pääsi nyt osana tätä Vihreiden uutta nousua eduskuntaan. Sunnuntai-ilta oli ristiriitainen, kun olin ystäväni puolesta riemuissani, mutta maan puolesta kauhuissani. En kadehdi hänen asemaansa,sillä työkavereina voisi olla fiksumpaakin väkeä. Silti: Onnea OP! Pelasta maailma!

Ihmisoikeushapatus, punk ja Euroviisut

En ole suuri euroviisuilija, mutten pieninkään. Pertti Kurikan Nimipäivien fani taas olen ollut jo parin vuoden ajan! Suora, yhteiskunnallinen punk on lähellä sydäntäni ja PKN tarjoaa sitä asenteella ja henkilökohtaisesta näkökulmasta. Bändi haastaa meidän arkinäkemystämme siitä maailmasta, jonka jaamme erilaisten ihmisten rinnalla. Kuinka voisin olla tykkäämättä? Erityisesti livebändinä PKN on todella kova. Olen nähnyt heidät kaksi kertaa lavalla ja menisin helposti uudestaan. Sieltä kävelee aina ulos hiessä, hymy naamalla, ja mukavan turhautuneena!

Ja kyllähän tämä Pertti Kurikan Nimipäivien reissu edustamaan Suomea nyt lämmittää kaltaiseni ihmisoikeuskiihkoilijan sydäntä. Tällä tavalla yhteiskunta muuttuu paremmaksi: Luotetaan siihen, että oppimishäiriöt eivät ole se, mikä määrittää PKN:n jätkiä, vaan he ovat ennen kaikkea jo vuosia yhdessä vakavissaan soittanut bändi. Minulle heidän valintaansa liittyy poliittinen aspekti ennen kaikkea siinä mielessä, että zeitgeist alkaa olla viimein kypsä, että alamme hahmottaa neuroepätyypillisiä ihmisiä myös kokonaisina persoonina, joilla on autonomiaa, itsenäisiä ajatuksia ja vakavasti otettavia taiteellisia pyrkimyksiä. Alamme ymmärtää, että heilläkin on oma perspektiivi ja tuosta perspektiivistä katsottuna yhteiskuntamme ei aina ole maailman ystävällisin paikka. Aika oli viimein kypsä, että joku PKN:n kaltainen bändi soittaa muiden bändien rinnalla häpeilemättä ja asenteella.

Ja se, miten joidenkin tyhmien ja vastenmielisten ihmisten päät räjähtelevät PKN:n valinnan takia on tietenkin ihastuttavaa. Lainatakseni ohjaaja Aino Kiveä hänen FB-seinältään: “Erityisesti mua viehättää se, että Suomi löi Sirpa Asko-Seljavaaraa (ja muita kaltaisiaan nimbyjä) reippaasti nokille. Sirpahan nimitti viime vuonna Conchitaa "puistattavaksi ilmestykseksi" ja mietti facebook-päivityksessään, mitä epänormaalia keksitään seuraavaksi kevääksi. "Kohta esitetään kehitysvammaisia tai synnynnäisiä epämuodostumia viihdeohjelmassa", Asko-Seljavaara pelkäsi. In your face, Asko-Seljavaara. Opettele oikeasti arvostamaan muita ihmisiä ja lopeta verhoamasta suvaitsemattomuuttasi mukalääketieteelliseen höpöhöpöön.”

Olen itse tietoisesti vältellyt suurinta osaa keskustelupalstoista tästä aiheesta, koska niin avoin viha toisen ihmisen pelkkää olemassaoloa kohtaan tuntuu kammottavalta, vaikka sen abstraktisti tiedostaakin. Tiedän, että oppimishäiriöiset ja kehitysvammaiset ihmiset saavat toisinaan kammottavaa paskaa niskaansa umpimielisiltä ihmisiltä, minun ei tarvitse joka välissä muistuttaa itseäni siitä. Silti se ääni joka kaukaisuudesta kuuluu, kun jonkun liian ahdas pää räjähtää punkin voimasta, tekee minun maailmastani paremman paikan.

Eli niille, jotka valittavat, että Pertti Kurikan Nimipäivien valinta edustamaan Suomea Euroviisuissa on jotain vihervasemmistohapatusta: Kyllä ja ei. Tämä on myös viesti Suomelta muulle maailmalle, että meillä päin annetaan kaikille ihmisille mahdollisuuksia ja se on meille maana tärkeää. Mutta vaikka heidän valintaansa liittyy viesti, se ei ole syy, jonka takia heidät valittiin. Ennen kaikkea kyseessä on porukka, jonka takana suomalaiset voivat hyvällä omallatunnolla seistä: PKN on ansainnut kannuksensa uskottavana rokkibändinä jo kauan sitten. Nyt nähdään mihin asti näin suoraa ja räkäistä punkkia soittava bändi menee kansainvälisellä tasolla tänä päivänä!