Miehen lailla

Stand up?

Kuten tarkkaavaisimmat ovat huomanneet, olen lähiaikoina alkanut kutsua esityksiäni stand upiksi. Välttelin termiä pitkään, koska en tahtonut itselleni taakkaa siitä, että minun pitäisi olla jotenkin erityisen hauska. Toisaalta katsojat säikähtävät sanaa “monologi” ja “spoken word” taas herättää lähinnä kysymyksiä, koska Suomessa ei ole erikseen olemassa kovinkaan suurta spoken word ­kulttuuria.

Stand up ­termi tuntui itselle kaukaiselta myös sen takia, että suomalainen valtavirta stand upin kenttä on varsin kapea. Peruskaavana vaikuttaa olevan: set up ­ punchline ­ nauru ja tätä toistetaan, kunnes koomikolle varattu aika on kulunut. Enkä tahdo nyt kusta kenenkään päälle. (Siihen pitää aina kysyä erikseen lupa!) Suomessa on loistavia stand up­koomikoita, jotka hallitsevat oman tyylilajinsa paremmin kuin minä koskaan tulen tavoittamaan. Tuolla kaavalla voi saada aikaan vallankumouksellisia ajatuksia, jos esiintyjällä on riittävästi rohkeutta ja näkökulmaa. Ja varmasti on monia, jotka rikkovat tuota kaavaa enemmän tai vähemmän.

Mutta tuo kaava ei ole lainkaan se, mitä minä omissa esityksissäni teen. Minulla on tähän mennessä aina ollut jonkinlainen pidempi kaari, jota rakennan tuhannesta harhailevasta ajatuksesta, näkökulmasta ja tarinasta. Enkä minä keskity olemaan hauska, vaan vaahtoan yleisölle niistä asioista, jotka ovat minulle kiinnostavia. Jos olen hauska, se on toki plussaa ja esiintyjän kannalta nauru on tietenkin helppo indikaattori siitä, että joku yleisössä kuuntelee.

Toisaalta ihmiset ovat esityksiäni kuvaillessaan aina verranneet minua juuri stand up koomikoihin ja englanninkielisessä maailmassahan on olemassa pitkä perinne long form stand upille. Eli ehkä minä teen sitä: Ajattelen työkseni ääneen yleisön edessä pitkiä kimpoilevia tarinoita itselleni tärkeistä asioista ja yleisö nauraa tasaisesti joillekin näistä ajatuksistani.

Miehen lailla ­esitykseni sai pari viikkoa sitten ensi­iltansa Rovaniemellä ja siellä yllätyin, miten hauska esitys se loppujen lopuksi oli. Kirjoittaessa olin asennoitunut, että tästä tulee vakavin esitykseni tähän mennessä, mutta olin väärässä. Olen ilmeisesti vähän vahingossakin hauska!

‪#‎humblebrag

Tervetuloa katsomaan stand uppia ja mahdollisesti nauramaan!

Mä en juokse teidän paskakisoissa!

Kirjoitan tuota uutta Miehen lailla ­esitystä parhaillaan. Ensi-­ilta on ensi kuussa Rovaniemellä Arctic Pride tapahtumassa ja sen jälkeen varmasti myös pääkaupunkiseudulla ja ympäriinsä laajemminkin. Tietoja tulee tarjolle toivottavasti jo piakkoin.

Yksi iso teema tulee selvästi olemaan se, miten huonosti olen aina kokenut mahtuvani perinteiseen miehisyyden kulttuuriin ja se on suorastaan tuntunut vastenmieliseltä. Esimerkiksi koulun liikuntatunnit olivat aina törmäys itselle käsittämättömään sosiaaliseen järjestelmään, joka määritteli, ketkä olivat oikeita miehiä itselle vieraiden ja suppeiden standardien perusteella.

Minulla ei varsinaisesti ollut mitään sitä vastaan, että liikutan joskus lihaksiani, mutta kaikki muu, mitä liikuntatunteihin liittyi, sai minut vihaamaan ja aktiivisesti väheksymään kaikkea niihin liittyvää. Ainakin meidän koulussa liikuntatunnilla pojat laitettiin järjestykseen sosiaalisessa hierarkiassa tulosten perusteella. Totesin jo aikaisin, että minua ei kiinnosta ollenkaan todistella itseäni kiusaajilleni ja sitten tuli monta kertaa hölköteltyä esimerkiksi Cooperin testi jutellen kaikessa rauhassa kaverin kanssa roolipeleistä.

Vielä vuosia myöhemmin Kauko Röyhkän Cooperin testi on itselle yksi voimaannuttavista biiseistä, koska tulee tunne siitä, etten ollut väärässä, vaan koululiikunta oli jotenkin epäilyttävää toimintaa. Tietenkin tiedän, että eri opettajat vetävät tuntejaan eri tavoin ja pidän liikuntaa ja ruumiin kulttuuria tärkeänä asiana opettaa kouluissa, mutta se ei muuta omaa kokemustani teinivuosilta.

"Mä en juokse teidän paskakisoissa!

Mä oon petturi ja myyn mun isänmaan!

Mä en kuuntele kun karjutte ja väistän kun te lyötte."


Pari ajatusta vuoden 2014 aluksi

 

1. Viime vuosi oli melkoinen. Apurahan saaminen, päivätöistä irtisanoutuminen, sadat tunnit eri lavoilla ja kolme eri ensi­iltaa olivat ehkä ne tärkeimmät suuret kuviot. Myös medianäkyvyyttä sain enemmän kuin koskaan aiemmin, mikä on kiusallista ja kivaa yhtä aikaa, mutta paljon parempaa aloitusta vapaalle taiteilulle ei oikeastaan voisi toivoa. Silti vuosi jäi melkoiseen cliffhangeriin. Saanko seuraavaa apurahaa? Mitä teen, jollen saakaan? Suunnitelmia on, mutta kaikki on juuri nyt epävarmaa. Pahimpina kauhun hetkinä luen teiltä saamaani postia ja muistan, että viime vuonna tuli tehtyä jotain, joka kosketti ihmisiä. Ja se on kai se tärkein asia, tuli rahoitusta tai ei.

2. Anna ­lehti julkaisi minusta tänään artikkelin Yksi meistä ­sarjassaan! Hassua olla itse lehden sivuilla, joka tuli äidilleni koko sen ajan, kun asuin vanhemmillani. Isommassa kuvassa näytän omasta mielestäni idiootilta, mutta poikakaverini mielestä olen siinä kuuma, joten uskon mieluummin häntä kuin itseäni. Juttu itsessään on aika hyvä, vaikka joitain sävykysymyksiä huomaan miettiväni. Kyse on ihan pikkujutuista, mutta julkisessa puheessa niillä on merkitystä. Lisäksi tasapainottelu sen välillä, että olen taiteilija, joka tekee omaelämänkerrallista taidetta, enkä julkkis joka puhuu yksityiselämästään saadakseen julkisuutta saattaa ulkoa päin katsoen olla aika obskuuri raja, mutta itselle tämä on kauhean olennaista. Kertokaa, mitä juttu teissä herätti, jos saatte sen jostain käsiinne!

3. Olen lomalla! Tai siis tavallaan... En ole tammikuussa lavalla kertaakaan. Mutta Outo homo ­kirja saattaisi päästä ensi syksynä hyllyihin, jos tammikuun loppuun mennessä ensimmäinen raakaversio olisi valmis. Ja muitakin pikkujuttuja pitäisi toimittaa. Mutta kai loman voi käyttää kirjoittamalla kirjankin! Tärkeintä kai on rikkoa arkirutiinit ja sitä tuo ainakin olisi.

4. Uudet esitysajat tulevat piakkoin näkyviin! Tämän hetkisen suunnitelman mukaan esitykset alkaisivat helmikuun alusta ja keskittyisivät viikonloppuihin seuraavat pari kuukautta. Joinain lauantaina olisi varmaankin myös tarjolla double­feature, jolloin voisi katsoa samana päivänä sekä Oudon homon, että Pilkkaa jumalan! En tiedä kestäisikö kukaan niin pitkää settiä minun rämettynyttä sielunmaisemaani. Mutta ajatus huvittaa minua itseäni, joten aion tehdä sen! Ensi syksynä voi sitten varmaan katsoa koko trilogian yhdessä päivässä... Koska se olisi tyhmää. Joten kai sekin täytyy tehdä.

5. Tuossa vanhemmillani joulua viettäessäni tuli puhuttua paljon suvusta. Ja seuraavan monologin idea kristallisoitui äkkiä! Sen nimi tulee olemaan Miehen lailla. Se tulee kertomaan Suomesta, patriotismista, Suomalaisesta Miehestä, minun suvustani ja muusta maailmankaikkeudesta. Idea on purkaa vähän tätä kaikkea queer­feministisestä näkökulmasta ja selittää itselle, mitä tämä tarkoittaa minulle. Ainakin tässä kohtaa idea on tämä! Ja olen siitä ihan tarpeettoman innoissani! Ensi­ilta olisi varmaan syyskuussa.

Hyvää vuotta 2014 kaikille!

Toivottavasti se tulee olemaan teille mahtava!