Outo homo menee kouluun

Menestyksestä

 

Kävin maanantaina Outo homo menee kouluun­ keikalla. Katsomossa oleva väki oli hiukan vanhempaa kuin sen esityksen tyypillisin yleisö, mutta homma toimi ja kaikilla oli hauskaa. Pakettiin kuuluvassa shown jälkeisessä keskustelussa nämä nuoret, älykkäät ihmiset olivat aktiivisia ja heillä oli monia ajatuksia, mutta aiheet poikkesivat yleisestä keskustelusta merkittävästi. Emme puhuneet seksistä tai sukupuolesta, vaan laajemmin uravalinnoista ja tulevaisuudesta. Mitä elämällä pitäisi tehdä? Minun vastaukseni tähän on ollut jo pitkään selvä: Mitä tahansa muuta elämä tuokin, esittävä taide on aina tavalla tai toisella elämäni keskiössä. Se on minun vastaukseni, koska mikään ei tee minua yhtä onnelliseksi. Mutta en minä tätä voi kenellekään suositella! Tähän koko taidehommaan täytyy olla vähän epäterveen obsessiivinen suhde, että siihen lähtee. Rahaa kulttuuripuolella on kovin vähän liikkeellä. Mediassa näkyvät menestyvät taiteilijat ovat häviävän pieni murto-­osa. Valtava osa taidealoilla toimivista ihmisistä kamppailee koko ajan leivässä pysymisestä.

Keskustelimme jonkin aikaa näiden nuorien kanssa siitä, miksi en ole menestyneempi ja rikkaampi, vaikka olen niin taitava esiintyjä. Yksi syy saattaa olla, että jos joku kehuu minua, minun ensimmäinen reaktioni on vähätellä itseäni. Nämä minun showt nyt ovat vain tällaisia yrityksiä itseilmaisuun ja minä vasta opettelen tekemään tätä. Toinen syy on varmaankin se, kuinka poliittinen olen. En osaa olla vain hauska ja viihdyttävä, koska maailmassa tapahtuu niin paljon kaikkea kuumottavaa ja minulle siitä puhuminen on pakollista. Kolmanneksi olen liian pitkäsanainen. Monet säikähtävät esitysteni pituutta, vaikka niitä nähneet katsojat eivät siitä valitakaan. (Unelmoin puolen tunnin esityksestä! Jonain päivänä pystyn siihen.)

Mutta suurimmilta osin kyse on siitä, miten perverssi visio meidän kulttuurissa on menestyksestä. Media antaa siitä niin vääristynyttä kuvaa julkkisten kautta, että perspektiivi katoaa glamourin taakse. Ja tästä glamourista tulee jotenkin tavoiteltavaa. Oikeiden ihmisten oikeassa elämässä menestys on turvallisuutta, onnellisuutta ja päivästä toiseen selviämistä ilman ainaista paniikkia toimeentulosta. Sitä, että saa nukuttua riittävästi, keho toimii jotenkuten, on läheisiä rakastettavana ja siinä, mihin käyttää elämänsä on jotain järkeä sekä itselle, että muulle maailmalle. Tämä ei ole kovin seksikästä, mutta tälle on paljon parempi rakentaa elämäänsä kuin median syöttämille harhakuville yltäkylläisyydestä.

Sain eilen tuottajaltani palkkakuitin. Se ei ole suuri, mutta joka ikinen kerta olen ylpeä kuin keisari! Onnistuin taas elämään kuukauden tekemällä sitä, mikä tekee minut onnellisimmaksi.

Henkilökohtaisesti menestys on minulle sitä, etten joudu tekemään oikeita töitä vaan saan keskittyä leikkimään lavalla toisten huviksi. Maanantain yleisö sai nämä ajatukset pyörimään minun päässäni, koska heidän iässään haaveilin siitä elämästä, jota nyt elän. Jossain välissä tuo unelma karkasi minulta, mutta viimeisen muutaman vuoden aikana se on taas löytynyt ja siirtynyt käytäntöön. Tietenkin elämäntilanteeni on täysin toisenlainen kuin osasin kuvitellakaan, mutta se kuuluu asiaan. Juuri nyt olen syvästi onnellinen.

Ilmeisesti flunssa alkaa viimein olla ohi, kun äkkiä olen näin positiivinen! Nyt en malta odottaa iltaa ja lavalle pääsemistä. Minulla on ehkä paras elämä ikinä. Tervetuloa siis katsomaan, kun onnellinen, menestynyt, valkoinen, neurotyypillinen, vammaton, heterohko cis­mies puhuu siitä, mikä kaikki maailmassa on pielessä!

Vastine Keski-Uusimaa lehdelle

Keski-­Uusimaa lehti julkaisi viimein mielipidepalstallaan heille lähettämäni vastineen. Arvostaisin suuresti jos Keski­-Uusimaata seuraavat voisivat ilmoitella, jos lehden sivuilla tapahtuu lisää reagointia työhöni liittyen! Alla lähettämäni teksti:

Keski­-Uusimaa kirjoitti 29.11. kunnanvaltuutettu Ilkka Seppälän (kd) ajatuksista koskien kouluissa kiertävää Outo homo menee kouluun ­esitystäni. Seppälä on jopa tehnyt aloitteen kunnanvaltuustossa jonkinlaisesta sensuurijärjestelmästä, jonka läpi kouluihin ulkopuolelta tulevien luentojen ja esitysten tulisi jatkossa kulkea. Artikkelissa Seppälä pelkää tunneherkkien lasten järkyttyvän esityksestäni. Aloitteessaan hän on huolissaan myös siitä, että herkälle 16­vuotiaalle jo minun elämäntarinastani lukeminen voisi tuottaa ”ahdistuneisuutta ja hämmennystä oman seksuaalisen identiteettinsä sisäistämisessä.”

Voin vain aavistaa, minkälaista vahinkoa Seppälä kuvittelee minun esitykseni kykenevän aiheuttamaan.

Tahdon tarkentaa, että Outo homo menee kouluun ­kiertueeni on pedagoginen projekti, jossa käytetään teatterin keinoja nuorille ajankohtaisten aiheiden ja seksuaalivalistuksen opintosuunnitelman mukaiseen käsittelyyn. Outo homo ­esitykseni taas on aikuisille suunnattu puhtaasti taiteellinen teos. Ilmeisesti tämäkään esitys ei ole täysin ilman ansioita, sillä monologini sai tänä syksynä Suomen Seksologisen Seuran Valopilkku ­palkinnon kunnianosoituksena seksuaalisen hyvinvoinnin valovoimaisesta edistämisestä.

Olen tehnyt suurimman osan työuraani juuri lapsille ja nuorille suunnattujen esitysten parissa. Olin mm. yli 8 vuotta töissä Tiedekeskus Heurekan oppaana ja esiintyjänä. Olen ollut rakentamassa kymmeniä erilaisia esityksiä juuri peruskoulu­- ja lukioikäisille ja viettänyt tuhansia tunteja koululaisyleisöjen edessä. En ikinä veisi kouluihin esitystä, joka rikkoo niitä rajoja, joita kouluympäristö asettaa. En myöskään hiivi kouluihin minkään piilosanoman kanssa, kuten nokkelimmat tajuavat esitykseni nimivalinnankin perusteella. Tällaisen kiertueen rakentaminen vaatii aivan todellista asiantuntemusta ja ammattitaitoa, enkä olisi pystynyt saamaan Väestöliiton ja Setan kaltaisia suuria järjestöjä yhteistyökumppaneikseni, elleivät nämä olisi luottaneet osaamiseeni.

Oletan tietenkin, että Seppälän reaktion taustalla ei ole huoli ammattitaidostani. Kyseessä on hänen oma moraalinen paniikkinsa. On totta, että Outo homo menee kouluun käsittelee suorasanaisesti koulukiusaamista, homofobiaa, masturbaatiota, pornoa ja ensimmäisiä seksikokemuksia. Nämä ovat murrosikäisille olennaisia aiheita, piti kunnanvaltuutettu Seppälä siitä tai ei.

Esityksessä pyrin antamaan katsojilleni välineitä käsitellä näitä asioita turvallisella ja vastuullisella tavalla. Myös seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuus, sekä näihin liittyvät ihmisoikeudet ovat esillä. Omaelämänkerrallisuus on tässä esityksessä pedagoginen väline, joka mahdollistaa näiden monimutkaisten ilmiöiden käsittelyn helposti lähestyttävällä tavalla.

Olen tehnyt tänä syksynä jo pian 50 keikkaa kouluissa ja esitykseni on nähnyt noin 1750 koululaista. Tämä on ensimmäinen kerta, kun saan esityksestäni negatiivista palautetta. Nyt kritiikki sitten tulee ihmiseltä, joka ei ole edes nähnyt esitystäni. Pidän tätä selkeänä osoituksen siitä, että olen tehnyt jotain oikein.

Juuso Kekkonen

Teatteri­ilmaisun ohjaaja (AMK)

Julkisuudesta

Hei, kaikki!

Tässä on muutama ajatus saamastani julkisuudesta ja siitä, mitä ajattelin sillä tehdä. En oleta kaikkien haluavan lukea tällaista ja tämä tulee olemaan harvinaista näillä sivuillani, mutta tahdoin purkaa ajatuksiani tästä kaikesta jotenkin avoimesti täällä. Elämä on muuttunut pari astetta kiinnostavammaksi sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat julkaisi minusta 29.8. tämän artikkelin  ja palaute on ensisijaisesti ollut aivan mielettömän positiivista. Vihapostia en ole saanut ja kun olen ymmärtänyt vältellä keskustelupalstoja, sekin paha mieli on tullut vältettyä. Pari yksityisesitystä Oudosta homosta tilattiin saman tien ja koulukiertueeni Outo homo menee kouluun­esityksen sähköposti on ollut tasaisesti tukossa haastattelun ilmestymisestä lähtien. (Pahoittelut kaikille hitaista vastauksista!)

Useampikin projekti on tämän takia nytkähtänyt liikkeelle ja katsotaan, mihin kaikkeen nämä kehittyvät tulevaisuudessa. Ja monet ihmiset ovat lähestyneet minua ihan vain kiittääkseen antamastani haastattelusta ja niistä asioista, joita siinä nostin esille.

Kiinnostavaa on tietenkin ollut se, että nyt olen selvästi ylittänyt taiteellisella työlläni jonkin uutiskynnyksen. Ihan vain se, että Hesari kirjoittaa minusta ja esityksestäni tietenkin kertoo jo siitä, mutta Ruben Stillerin kolumni ja Jori Kempin siihen kirjoittama mainio vastine nostivat tavallaan tämän uudelle tasolle, kun minusta alettiin keskustella mediassa ilman, että olin itse mukana kommentoimassa ollenkaan. Tänäänkin minut ja työni mainittiin Ylellä osana laajempaa keskustelua, johon en osallistunut millään tavalla.

Ja minulla on tähän kaikkeen todella ristiriitainen suhde. Olen alalla, jossa pärjääminen liittyy suoraan siihen, kuinka monet ihmiset tietävät taiteestani ja ovat kiinnostuneita siitä. Tämä kaikki keskustelu on tietenkin ollut siinä mielessä tervetullutta, että pyrin nykyään elättämään itseni taiteellani ja se on entisestään nostanut näkyvyyttäni teatterintekijänä. Ja rehellisyyden nimissä sehän on kivaa, kun lukee tai kuulee itsestään positiivisia asioita julkisuudessa. Se tuntuu hyvältä, vaikka onkin huikaisevan merkityksetöntä oikeisiin ihmiskontakteihin verrattuna.

Samanaikaisesti huomaan, että tämä yksityiselämäni saama julkisuus tuntuu jotenkin vastenmieliseltä. En ole koskaan tahtonut olla näkyvillä minkään muun kuin työni ja taiteeni kautta. Monet teistä ovat nähneet minut lavalla alasti puhumassa omasta peniksestäni, joten on ehkä hassua väittää, että olen monella tavalla hyvin yksityinen ihminen. Mutta se on totta! En kertoisi yksityiselämästäni esityksissäni niin paljon, ellen olisi miettinyt taiteellisia perusteita tekemisilleni ja sanomisilleni hyvin huolellisesti.

Ja omasta näkökulmastani on niin monen yhteensattuman lopputulos, että juuri Oudosta homosta tuli se esitys, joka mullisti minun elämäni niin syvästi. En ollut koskaan aiemmin tehnyt aivan sen kaltaista esitystä ja tahdoin puskea omia rajojani kirjoittajana ja esiintyjänä. Se, että esitys on omaelämänkerrallinen oli myös uutta ja päätin rohkeasti kokeilla, kuinka iholle uskaltaisin yleisöni päästää. Ja viimeinen vuosi on todistanut, että se oli oikea suunta.

Osaamiseni, minun tarinani ja kulttuurillinen ilmapiiri osuivat kaikki kauniisti yhteen ja nyt olen tässä pisteessä. Tämä on piste, jossa minulla on nyt vähän näkyvyyttä tekijänä. Ei paljoa, mutta enemmän kuin koskaan ennen. Ja se antaa minulle pienen äänitorven, jota minulla ei aiemmin ole ollut. Yritän varmaankin käyttää sitä tulevaisuudessa yhä enemmän. Tulen jatkossa postaamaan myös jonkin verran muista kuin suoraan taiteeseeni liittyvistä asioista. Tahdon täälläkin puhua asioista, jotka innostavat tai kauhistuttavat minua. En kuvittele sen muuttavan maailmaa, mutta hyvä keskustelu on aina tervetullutta!

Mutta myös taiteellinen työni jatkuu intensiivisesti koko syksyn. Outo homo palaa lavalle reilun viikon päästä ja koulukiertue rullaa koko ajan. Kirjoitan parhaillaan seuraavaa monologiani, jossa pyrin puhumaan asioista, joista viimeksi en uskaltanut ja puskemaan taas omia rajojani kirjoittajana. Esityksen nimi on Pilkkaa jumalaa, se käsittelee penikseni lisäksi monia muitakin aiheita (joista vain yksi on uskonto) ja se tulee ensi-­iltaan marraskuussa. Tervetuloa katsomaan!

Katsotaan, mihin kaikkialle tässä päädytään!

Juuso